Sak
11.2–2.3

Maya Haab - Sak

11.2–2.3

+ joustavuus, mukautumiskyky, mystisyys, luovuus
- ailahtelevaisuus, itse syytökset, huomiohakuisuus, todellisuuskontaktien hämärtyminen

Tarkoittaa: valkoista myrskyä, sammakkoa, kukkivaa puuta, pohjoista ilmansuuntaa.

Jos olet syntynyt tässä kuussa, saatat olla niitä ihmisiä jotka käynnistyvät hetkessä ja ovat salamana valmiit toimintaan. Sak kehottaa tarttumaan tilaisuuksiin ja luottamaan siihen että juuri näin pitääkin toimia. Muutokset ja riskit eivät juuri häiritse, vaikka ohi lyöntejä väistämättä välillä tuleekin. Niistä otetaan opiksi seuraavaa kertaa varten. Aikaiset aamut ovat tämän merkin parasta aikaa, sillä tehoa on jo silloin rutkasti tarjolla. Jos kuitenkin olet ottanut tavaksi nukkua pidempään, saata silloin olla huomattavasti väsyneempi herättyäsi. Joustavuus, mukautuvaisuus ja hyvä maadoitus ovat merkin positiivisia puolia. Joskus voit tosin juuttua mukavuusalueillesi pidemmäksikin aikaa.

Myös heillä on sama Maya Haab merkki

Kristin Davis, Yhdysvaltalainen näyttelijä Sinkku Elämää -sarjasta
Syntynyt: 23.2.1965 Colorado

source: Wikipedia

Ennen Sinkkuelämää hän oli näytellyt draamasarjassa Melrose Place, mutta koska yleisö inhosi niin syvästi hänen kieroa hahmoaan, oli rooli pakko kirjoittaa sarjasta pois jo yhden kauden jälkeen. Hän on myös vieraillut televisiosarjoissa Frendit, Teho-osasto ja Seinfield.

Jennifer Love Hewitt, näyttelijä ja laulaja
Syntynyt: 21.2.1979 Waco, Texas

source: Wikipedia

Jennifer Love Hewitt on näytellyt muun muassa elokuvissa Tiedän, mitä teit viime kesänä, Sydäntenmurskaajat,Karvinen, Karvinen 2 ja Smokkimies, sekä televisiosarjoissa Viiden juttu ja Aavekuiskaaja.

Löydä oma Galaktinen Signatuurisi

Syntymäajan mukaan laskettu Maya-nimi toimii Galaktisena Signatuurina, jolla voit löytää oman sijaintisi Tzolkinissa ja siihen perustuvassa 13-kuun kalenterissa.

On olemassa 260 erilaista mahdollisuutta värähdellä tuossa kehoa, mieltä ja henkeä yhdistävässä energiassa ja antaa sen vaikuttaa persoonan kautta ympäristöön.

Löydä Galaktinen Signatuurisi