Missä sinä, siellä aurinko

Kirjoitettu: 10.10.2017

– Auringon vuodenajan toinen osa alkaa 10.10.17

Taival Tzolkinin keskuskanavassa ja varsinkin sen jälkimmäinen puolisko (30.9–10.10) osoittautui odotettua haasteellisemmaksi ajanjaksoksi. Vaikkei suurimmat hankaluudet kohdistuneetkaan itseen, ei näiden harmien välillisiä vaikutuksia voinut olla huomaamatta. Tästä perifeerisen kaltaisesta havaintopaikasta sai muutamien päivien aikana todistaa useampaa peltikolaria, ihmissuhteiden draamaa ja arjen kömpelyyttä. Aivan kuin tavaroillakin olisi ollut oma tahto, niin hyvin ne tuntuivat kirpoavan käsistä omille teilleen. Väärinkäsitykset, aikataulujen pettäminen sekä valmiiden suunnitelmien korjaaminen vauhdista uusiin, leimasivat useampaa jakson päivää. Mistä tämä kertoi? Oliko syynä huomion siirtyminen hetkessä olemisesta johonkin epäolennaiseen? Tosiasia lienee, ettei tarkkaavaisuus ainakaan parane, jos ajatukset, tunteet ja fysiikka karkaavat eri taajuuksille.

Auringon vuodenaika on siirtymässä toiseen vaiheeseensa, jossa vastakohdattomuuden ajatukset hakevat yhä pitävämpää sijaa mielen rakenteissa. Periodi on parhaimmillaan kuin auringossa kylpenyttä kalliota, joka pitkälle yöhön luovuttaa lämpöään sitä tarvitseville.  Luottamus tällaiseen perustavaan tukeen voi syödä tilaa tiedostamattomalta ja antaa voimaa kohdata hetken haasteita. Itseluottamuksen ei saisikaan antaa kadota ulkoisten asioiden vähyyteen tai paljouteen. Moniin asioihin liekki on jo sytytetty, mutta kuinka tuon liekin voi saada vahvistumaan tai palamaan hallitusti? Paljon voi saada aikaan pelkästään olemalla realistinen omien odotustensa suhteen. Tyytyväisyyden vertailukohtia on hyvä tarkastella. Mitä oikeasti tarvitset ja mikä on riittävästi juuri sinulle?

11.10 astuu esiin auringon tulta syöksevä lohikäärme, joka äärettömän kriittisine mielipiteineen pyrkii hajottamaan kaiken vähänkään epävarmuutta sisältävän. Silloin liikutaankin jo herkillä tunnoilla ja pesuvesien mukana hyvätkin ideat ovat vaarassa valua hukkaan. Kun hyvästä haetaan aina vaan täydellisempää versiota, on selvää, että tällä yhtälöllä pettymyksien mahdollisuudet kasvavat. Mutta silti tietty tarkoituksenmukaisuus on kaikenaikaa tavoitettavissa. Tällaisina paineistetun olotilan hetkinä timantit voivat löytää särmänsä ja tulla tietoisiksi loistostaan. Epävarmuudet ovat osaltaan tie oman totuuden löytämiseen, siksi niiden selvittämiseen kannattaa paneutua. 

Huomaa, että luopumisen ei tarvitse tarkoittaa menetystä. Irtautumiselle voi olla juuri nyt oikea aika, jotta seuraava tärkeä askel voidaan toteuttaa. Kaikki ylimääräinen saattaa kuitenkin rimpuilla vastaan ja asettaa sinut kahden vaiheille. Jyrkät autoritääriset kannanototkaan eivät välttämättä tuo mukanaan selkeyttä. Maskuliininen voima antaa nyt suosiolla tilaa feminiinisemmälle herkkyydelle etsiä oikeita ratkaisuja.  Liikkeet voivat olla ulkoisesti pieniä, mutta sisäisesti perusteltuja ja pysyvämpiä. Nyt otetaan selville mistä pidät kiinni ja minkä vuoksi, ja onko kaikelle tarvitsemallesi olemassa perusteet?

Ylireagoimisista ei silti pidä hämmentyä. Mittarit lyövät herkästi pohjaan ja asioiden todellinen sisältö ja tarkoitus jäädä jopa kokonaan huomioimatta. Kun koet jonkinlaista ylikuumenemista, anna tilanteelle aikaa tasoittua.  Saattaa olla, että tuokion kuluttua käsiteltäväksi tullut juttu on jo helpommin ymmärrettävissä. Anna muillekin tilaa päästellä höyryjä ja ole kärsivällinen viestien sisällön suhteen. Yksinkertaiset pulmat on pakattu monimutkaisilta näyttäviin kääreisiin. Silti niitä kohti olisi mentävä. Suora kohtaaminen yleensä kutistaa ongelmaa.

Mikä sinun liekkisi on? Mikä sytyttää ja vie syksyn koleudessa eteenpäin? Muista pitää kiinni voimaantumisen lähteistäsi.

Maya-astrologi Esa Hyppönen