Maya vuosi vaihtuu - Sähköistävä Tzolkinvuosi 21.10.2023 - 8.7.2024

Kirjoitettu: 20.10.2023

260 päiväinen tzolkinvuosi käynnistyy 21.10.2023 ja vuorossa on 52-vuotisen kohtalonlinnan kolmas eli sähköinen Lohikäärmepositio.

Edeltävän tzolkinkierroksen dualistinen repeämä todellisuudenkentässä on käyttänyt suurimman osan hajottavasta voimastaan, jatkaen paluuta joksikin vielä muotoa vailla olevaksi kokonaisuudeksi. Henkinen ja emotionaalinen ilmasto on selkeästi aistittavassa muutoksessa. Edelleenkin kaikki luomistyö saa voimaa kaikesta uudesta ja tuoreesta energiasta, eikä paluu täysin identtiseen vanhaan sisältöön ole enää mahdollista. Yhtenäisyyden saavuttaminen on tavoite, siksi meidän jokaisen olisi selvitettävä itsellemme olemisemme intentio ja suunta.   

Huolenpitoa
Lohikäärmeenkin maailma on muuttunut eikä näkökentässä olevan tilannekuvan hyväksyminen ole läpihuutojuttu. Aivan liian monet asiat näyttävät päällisin puolin olevan pysähtyneessä tilassa, umpikujassa tai muuten liikahtaneet liian etäälle toisistaan, saavuttaakseen keskinäistä tasapainoa ja harmoniaa. Tapahtumaketjussa olevan muutoksen ymmärtäminen ja hyväksyminen onkin Lohikäärmeen suurin oivallus tai tie oman kehityskaaren taantumiseen. Näkyvän todellisuuden erkaantuminen sisäisistä ihanteista ja tavoitteista vaatii mukautumiskykyä, omintakeisuutta ja paljon luovaa ajattelua.  Kaikkea ei voi kukaan muuttaa, mutta omaa käyttäytymistä ja suhtautumistapaa voi ja ehkä kannattaakin nyt tarkistaa tilanteiden tasalle. Usko itseesi, toimi uudella tavalla, anna elämän tapahtua sinussa.

Liikevoimaa korostavan sointu kolmen potentiaali aktivoituu ennen muuta intohimosta tehdä, toimia ja luoda jotain sellaista, joka kuvastaa itseä ja sisäistä arvomaailmaa. Ei siis kannata jäädä odottamaan, että joku muu ojentaa valmiit ratkaisut eteemme. Kirkasta omaa liekkiä ja puhalla Lohikäärmeenä vuoteesi kirkas idea luoda itseäsi kokonaisemmaksi, itsesi näköiseksi ja oloiseksi. Oman mayasignatuurin sisällään pitämästä informaatiosta voi tässä kohtaa olla paljonkin apua!

Mielentila ei aina heijasta sieluntilaa
Vuosipositio taivuttaa Lohikäärmettä huomioimaan palvelukentän monimuotoisuutta olemisen tapana ja miettimään, mitä sana palvelukäsite omalla kohdalla tarkoittaa. Mitä se on pitänyt sisällään, mihin tai kehen kohdistunut ja vaikuttanut, ja mitä kenties edistänyt? Onko saanut vai menettänyt siinä energiaasi?  Ja ennen kaikkea, millaisen päivityksen omaan palvelupotentiaaliin voisi toteuttaa ajatuksien-, tunteiden- tai käytännöntasoilla.

Vuosisoinnun sähköistävää merkitystä voi kuvailla myös hermoverkon aktivoitumiseksi niin kokijassa, toimintaympäristössä kuin kaikissa näiden välisissä suhteissa, ja jotka hermoimpulssien omaisesti avaavat yhteyksiä niin mielen, kehon ja olemisen tapojen välille. Mieli on usein ajatusten ja niiden muokkaamien toistuvien emootioiden käskyläinen, ja siten harhaan johdettuna myös herkästi negatiivisuteen lankeava.  Sähköinen vuosisointu muistuttaa, ettei sieluntila ole suinkaan kärsimys, vaan ilo ja rauha, jotka hakevat väyliä laskeutua yhä voimallisemmin elämäämme. Tältä pohjalta luotu ajatus voi alkaa saada muotoja, jotka paremmin palvelevat paitsi maailmaa, myös kasvuamme itsenäiseksi ja vahvaksi ihmiseksi, joka ei enää ole pelkän nautintoja rakastavan egon ohjauksessa. Eikä näitä palveluajatuksen suuntia voi erottaakaan toisistaan. Kun palvelet itseäsi korkeimman mahdollisen tietosi ja moraalikäsityksiesi mukaisesti, et pelkästään pidä huolta itsestäsi vaan palvelet uniikilla tavallasi koko maailmaa ja sen kehitystä.

Tutki sisäisyyttä ja itseäsi, kaiva sieltä palveleva lohikäärmeesi joka itseasiassa edustaa elämän lähdettä ja voimaa alati huolehtivin ja kaitsevin tavoin. Sen vastakohta on hyljättynä ja syrjittynä olemisen tuntemukset, joista vapautuminen kuuluu Tzolkinvuoden laajaan yleishaasteeseen.

Terveisin

Maya-astrologi Esa Hyppönen

Maya astrologiset tulkinnat ovat nyt uuden Maya vuoden kunniaksi tarjouksessa!

TARJOUKSET VOIMASSA 22.10..2023 klo 24 SAAKKA.

Maya-astrokalenteri on ainutlaatuinen työkalu, joka yhdistää muinaisen mayojen viisauden nykypäivän kiireiseen elämään. Lue lisää

 

Maya-astrologinen elämäntulkinta on esoteerinen työkalu, joka pohjautuu muinaisten mayojen astrologiaan ja kalenterijärjestelmiin. Tulkinta on yksilöllinen ja pyrkii antamaan ymmärrystä henkilön perusenergioista, haasteista, vahvuuksista sekä elämänpolusta. Se on kuin astrologinen kartta, joka on räätälöity yksilölle syntymähetken energioiden perusteella. Lue lisää

 

Maya-astrologinen tulkinta elämän olosuhteista tarjoaa moniulotteisen, syvällisen näkemyksen itseesi, elämäsi tapahtumiin ja sisäiseen maailmaasi. Lue lisää