Syyspäiväntasaus: Kristalli Taivaanvaeltajan vuodenaikaperiodi (23.9 – 21.12.23)

Kirjoitettu: 23.9.2023

Syyspäiväntasaus ilmoittaa virallisesti kesän tulleen päätökseen ja syksyn alkaneeksi.  Tässä päivän ja yön taitekohdassa pimeys alkaa vallata alaa valoisalta ajalta ja elämänmeno luonnonrytmiikassa hidastua. Silti pinnan alla näkymättömissä tapahtuu enemmän kuin arvaisi, sillä uuden kasvukauden aktivoituminen on käynnissä. Vetäytyminen lepotilaan onkin vain yksi välivaihe, osa voimaannuttavaa syklistä uudistumista, syntymää ja alkua. Elämän runsauden huomaaminen ja kiitollisuus ovat ajankohdan puhuttelevia avainsanoja, joita vuoropuhelu niin kuihtumisen ja kukoistamisen kuin elämän ja kuolemankin välillä saattaa nostaa pintaan.

Taivaanvaeltajina olemme yhä ikiaikaisen viisauden äärellä, viisauden, joka luo pohjan uskomuksillemme ja jolla määrittelemme olemisemme peruslaatua. Se mihin kohdistamme huomiomme, se mihin sidomme energiamme, juuri siellä kohtaamme oman todellisuutemme laadullisen sisällön. Emme siis sitä, jonka luulemme ansainneemme vaan sen, jonka valitsemme ja johon päätämme jäädä toteuttamaan elämän suunnitelmamme.

Seikkailun makua

Taivaanvaeltajalla on suuri polte lähteä seikkailemaan ja kokeilemaan rajojaan. Tietäminen ei ole lainkaan sama asia kuin tunteminen, siksi se valmistautuu ottamaan asioista paremmin selvää, vaikka se tarkoittaisi avautumista epävarmuudelle, jota kaikki meille tuntematon yleensä edustaa.  Omasta tai jonkun muun toimesta asetetut viitekehykset ja raja-aidat voivatkin vuodenaika jaksolla tutista. Päätös murtautua ulos toimimattomista järjestelmistä houkuttaa, mutta tämän ei tarvitse tarkoittaa aiempien kokemusten tuoman hyvän ja arvokakkaan tapakulttuurin unohtamista, joista elämän perusrakenteet ovat tähän asti saaneet perusravintonsa. Enemmänkin kysymys on kokonaisuuden säätämisestä, jotta palaset osuisivat paremmin yhteen tuottaen sisäistä rauhaa ja tarkoituksenmukaisuutta elämään.  Siksi roskakoriin ei kanna heittää mitään umpimähkään.

Oman uskomusjärjestelmän uudelleen arviointi toimii syyskautta sävyttävänä johtotähtenä, mutta kuinka murtautua ulos vanhoista selkeästi loppuun kulutetuista arvoista ja asenteista? Taivaanvaeltaja tarkastelee ja mittaa, haluten laajentua, yhdistyä ja olla enemmän tietoinen olemisen merkityksestä. Se pyrkii johdattamaan pois ajatuksien ja tunteiden ahtaudesta, nurkasta, johon se on kenties huomaamattaan maalannut itsensä.  Siksi sen olennaisimmat kysymykset liittyvät siihen; kuka minä olen, kuka sinä olet, mikä on pyhää, miltä sydämessä tuntuu, miltä kehossa tuntuu, mikä tekee minut onnelliseksi? Jo pelkällä tahdolla hakea vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin on voima johdattaa oikeaan suuntaan. 

Hyväksy kaaos

Taivaanvaeltajina elämän näkeminen pyhänä matkana voi olla vapauttava kokemus, vaikka sen kärsimysosuudet puhuisivat jostain aivan muusta. Ehkä maailman estradit ja takapihat on jo tutkittu ja suuret ajatukset selattu läpi, mutta se tärkein matka eli polku itseen vasta alkamassa. Oman mayan, harhakuvien ja illuusioiden kohtaaminen kuuluukin vuodenaikajakson kristallisoivaan työkenttään.  Tällä vaikutusalueella kaikki voi tapahtua harmonisesti, sopusoinnussa väistyvien ja kaoottisuutta palvelleiden ajatusten suhteen, sen mitä ne aiemmin ovat itselle edustaneet, mutta tämä ei tapahdu haastamatta ensin itseä ja omia paikalleen jähmettyneitä mielikuvia. Tärkeä osa tuota haastetta on hyväksyä tapahtuva, sen sijaan että kamppailee kaikkea itselle kielteisesti näyttäytyvää vastaan. 

Vain mustankipeä takertuminen ja itsekkään pyrkimykset voivat vesittää näkyviin pyristelevän onnen ja autuuden aihiot. Tunteiden tarkkaileminen onkin tärkeää sillä voimakkaat ulkoapäin tulevat mielipiteet pyrkivät voimakkaasti luomaan muuria ympärillemme.  On hyvä miettiä, kuinka ja millä intensiteetillä annamme niiden päästä vaikuttamaan olemiseemme? Takerrummeko asioiden muotoon, niiden sisältämiin uhri/uhraaja, syyllinen/syytön aspekteihin? Tiedämme jo, että ylenpalttinen kontrollointi ja tukahduttaminen turruttavat tunteita kuten pessimismikin, joka salakavalasti hajottaa ajatuksia ja korostaa puutteen olemassaoloa.

Ethän sokaistu mielipiteisiisi tai kohtaamiisi jyrkkiin asenteisiin. Takertumattomuudella ja avoimuudella näistäkin haasteista selviää ja myötätuntoa ilmaisemalla voimme vaeltaa ajatusten ahtaudesta suurempaan ymmärrykseen.

Terveisin
Maya- astrologi Esa Hyppönen

Maya astrologiset tulkinnat ovat nyt tasaus tarjouksessa!

TARJOUKSET VOIMASSA 24.9..2024 klo 24 SAAKKA.