Talvipäivänseisaus ja Solaarisen Maan Vuodenaikaperiodi (21.12.22- 19.3.2023)

Kirjoitettu: 21.12.2022

Solaarisen Maan vuosineljännes näyttäytyy toimeliaana ja kiireisenä ajan pyrähdyksenä. Oikea-aikaisuuden ja mielekkään olemisen rytmin ylläpitäminen monien aistiärsykkeiden ja tapahtuminen keskellä tuntuu ehkä haastavalta, mutta on mahdollista toteuttaa päämäärätietoisesti, kun varoo rakentamasta toistuvasti uusi suunnitelmia jo toimiviksi todettujen suunnitelmien päälle. Houkutuksia riittää ja talvipäivänseisaus tuokin muistutuksen realiteeteista ja pään kylmänä pitämisestä. Muista että onnistumisen eväät ovat jo kanssasi. Nyt on vain aika saada ne sisäistä visiotasi tyydyttävään järjestykseen. Vinkkejä siihen voit saada mm. maya-astrokalenterista.

Hetki kerrallaan on luonnollinen etenemistapa kaikelle elävälle ainekselle maapallolla. Kiire on pitkälti tasapainoton ja ankkuroimaton mielentila, jossa tunteiden, ajatusten ja fyysisenkehon rakentava yhteys on häiriintynyt. Sen sijaan että antaisimme kiireen hallita, se on mahdollista asettaa mittakaavaan ja siten paremmin kontrolloitavaksi. Aika on kuitenkin meitä varten ja meidän puolellamme, joten on viisasta pitää se ystävänä, sillä vastustajaksi puettuna se on ihmismielelle voittamaton ja armoton.

Mitä havaitset ja aistit ympärilläsi juuri nyt?

Solaarinen Maa pyrkii terävöittämään harkintakykyä laajentamalla näkökulmia joilla ajassa ja tilassa navigoit. Muotosisällöltään talvipäivänseisauksen periodi on avoimentilan kaltainen mahdollisuuksien puhdaspöytä, joka odottaa jotain jolla voisit sen täyttää. Varsinkin vuodenvaihde avautuu aarreaittana, joka realisoituu hyötykäyttöön valitsemalla selkeä suunta edettäväksi tai missio toteutettavaksi. Samalla on kuitenkin hyvä unohtaa pakkomielteiset ennakkoajatukset siitä, millaisin ulkoisin tapahtumin matka on maisemoitu. Jätä siis yllätyksille tilaa ilmentyä ja tuoda mausteena omat suuntamerkkinsä.

Vuodenaikaperiodi on aktivoituvan motivoitumisen aikaa joka tiukkapipoisen arvostelun sijaan antaa itsetutkiskelulle vapauden tuottaa esiin itseä sellaisena, kun sisimmiltäsi olemme. Roolien ja naamioiden aika on mennyt ja maailmakin näyttänyt kasvonsa, sen miten se juuri nyt voi ja tuntee, miten oireilee ja mitä tarvitsee tervehtyäkseen.  Yksilöinä voimme jokainen omalla kohdallamme vaikuttaa tilanteen eheyttämiseen. Vastaammeko ajan haasteisiin olemalla se minä, jolla on tunne ja näkemys, elämä, jolla on mahdollista tuoda ilmi potentiaalejamme luontaisilla ja tervehdyttävillä tavoilla.

Maya-astrologinen elämäntulkinta ja olosuhdetulkinta voivat toimia tunnetilojen ja perusenergioidensa myötä majakan kaltaisina suunnannäyttäjinä ja antaa parametrejä talvipäivänseisauksen kautta myös sinun sisäiseen navigaattoriisi.

Talvipäivänseisaus terveisin

Maya-astrologi  Esa Hyppönen