Resonoivat Tuulet ( 6.12.2022 )

Kirjoitettu: 6.12.2022

Näin Itsenäisyyspäivänä ajatukset rauhasta ja vapaudesta ovat olleet vahvemmin mielissä. Maailmalta tulvivat kuvat kertovat kaikessa koruttomuudessaan, ettei tässä dualistisessa maailmassa itsenäisyyskään ole suvereeni itsestäänselvyys, jota kaikki kunnioittaisivat. Oli kysymys yksilöistä tai valtioista, halu hallita on yhä vahvasti kiinni egokeskeisen ajattelun kyllästämässä oikeassa olemisen ja paremmuuden mielikuvassa, jossa oman edun ja tarpeiden puolustaminen tuntuu antavan luvan mihin tahansa. Tuon illuusion maailman tuulet tulevat kuitenkin lopulta puhaltamaan kumoon, sillä me tarvitsemme toisiamme.

Mayapositiossaan Resonoiva Tuuli edustaa tuhatkasvoista selviytyjää. Vapauden ja riippumattomuuden symbolina se hakee jatkuvasti tasapainoa, jolla pärjätä itsen ja maailman välillä olevien ristiriitojen kanssa. Eräänlaisena vedenjakajana se pyrkii hahmottamaan osatekijöistä kokonaisuuksia, joissa on tilaa ja arvonantoa erilaisille näkemyksille. Totuuden hahmottaminen ei suinkaan ole helppoa ja  luottamus olemisen tarkoituksenmukaisuuteen saattaa näinä aikoina tarvita runsaasti tuen ja todisteiden etsimistä. Ajankohta on muutenkin luonteeltaan liikkuvaa ja informatiivista sorttia, jossa kommunikaation kaikkia muotoja on syytä pitää aktivoituna, kuuntelemisen taitoa korostaen.

Tuulelle elämän preesensissä pysyminen onkin kaikki kaikessa ja hektinen elämänmeno tuottaa usein  ajateltavaa enemmän kuin tarpeeksi. Omien vastuiden rajoja on hyvä tarkastella. Vaikka moni juttu eteneekin nyt heti tai ei ollenkaan mentaliteetilla, hetken kokoavat yhteenvedot ovat tarpeellisia, jotta muotoa hakevan kokonaisuuden saisi sisäistettyä itselleen. 

Aivan kuten hengittäessä sisään ja uloshengityksen väliin jäävä pysähdys luo kokonaisuutta yhteen sitovan käännekohdan hengitystapahtumaan,  Resonoiva Tuuli on käännekohtaa edustava piste, joka täyttyy ja tyhjentyy toistuvasti maailman ihmeellisyyksistä. Emme voi hengittää pelkästään sisäänpäin tai elää vain muita varten. Älä siis katoa maailmaan tai unohda itseäsi. Maailman pelastaminen alkaa itsestä ja päättyy itseen, ja tuossa välissä voi tapahtua mitä tahansa asioita, joiden täydellisyys paljastuu usein vasta paljon myöhemmin.

Hengitä maailmaa ja anna sen hengittää lävitsesi ilman että tuntisit syyllisyyttä tai tuskaa omasta riittämättömyydestä. Ole kärsivällinen ja luota itseesi. Tuulet ovat kääntyvää lajia ja kaikkien suuntien kanssa meidän olisi osattava tulla toimeen.

Terveisin
Maya-astrologi Esa Hyppönen