Missä on voima, missä on valo - 23.9.2022 Syyspäiväntasaus ja Tzolkinin keskikohta

Kirjoitettu: 23.9.2022

Spektraali Tähti laittaa liikkeelle kolmannen valonvuosineljänneksen (23.09.2022- 20.12.2022).  Tzolkinin ydintä lähestyttäessä ajan olemus on irtautumassa voiman ja massan ylikuumentuneilta vaikutusalueilta, hakeutuen enemmän aineetonta valovoimaa ja muotoa painottaviin arvoihin ja sisältöihin. Sensitiivisyyden kaikilla asteikoilla ollaan menossa jyrkässä kulmassa kohti korkeuksia.

Syyspäiväntasaus avautuu eteemme näyteikkunamaisesti tyyliä ja eleganssia huokuen. Näköaloja riittää, samoin niiden arvioitsijoita. Asioita saatetaankin myydä runsaskätisesti koristeltuna ja pakattuna mitä erityisempiin mielikuviin kuin testaten, mitä haluamme uskoa ja mitä emme. Moni kakku päältä kaunis sanontaa on kuitenkin hyvä muistella ja pitää pää kylmänä. Mitä itse haluisit koristella ja tuoda tähtisateeseen saamaan sille kuuluvaa huomiota ja arvostusta?

Kohtaamisen voimasta ammentamista

Kauneus kasvaa kukkaansa pienistä asioista ja liikkeistä, kehittyen sisältä ulos päin. Ei reaktio reaktioista tyyliin vastapalloja paukuttaen, vaan kokonaisuutta ja kokonaisuuteen mahtuvan sisällön tietoisella laajentumisen ajatuksella. Tähden luontainen tila on rajaton avaruus. Riitasoinnut tulevat kyllä aina jollain tapaa ja muotoa näkyviin, mutta niihin ei suinkaan tarvitse pysähtyä tai vielä vähemmän lukita elämänmalliaan. Valon luonne on paljastaa ja laittaa liikkeelle omalle kiertoradalleen se, minkä pimeys on pysäyttänyt ja pyrkinyt kätkemään. Voima on nyt varsinkin siellä missä kontrastit pääsevät kohtaamaan toisiaan kunnioittaen, ja nostamaan valovoimaisuutta esiin ihan meissä kaikissa.

Spektraalin soinnun erotteleva ja tiivistävä pyrkimys yksinkertaistaa asioita aineellisilla tasoilla voi siis olla silti sisäisesti hurjan laajentavaa ja mieltä kiehtovaa. Vähempi on enempi pitää Tähden kohdalla todella paikansa.  Silti kaukaisen valon symbolina Tähden, oman tähtisiemenemme aktivoiminen edellyttää ajattelun laajentamista ja energian poisvetämistä maailman loputtomista huolista ja tuskasta, jonne se helposti jämähtää kiinni jääden määrittämään reviiriämme. Rajattomuus ja maailmanparantaminen ovat Spektraalin Tähden ominta sarkaa ja siihen se tarjoaa herkkyystyökaluina luottamusta ottaa vastaa ja tutkia niitä intuitiivisia signaaleja, joita emme aiemmin ole ehkä tunnistaneet sellaisiksi tai pitäneet mitenkään merkityksellisinä. 

Omilla vahvuuksilla

Tähti syttyy ja sytyttää, varsinkin silloin kun epäolenaisuudet on saatu siivottua jaloista ja aloitekyky napakoitu omiin käsiin. Muuten oivallukset saattavat jäädä kovin lyhyiksi tähdenlennoiksi. Näkyvää suoraviivaisuutta ja rakastavaa läsnäoloa huokuva Tähden vuosineljänneksen alku on mitä suuremmassa määrin myötäelävyyttä herkkyyksille, jotta niiden kääntäminen ja näkeminen voimavarana voisi kirkastua.  Näitä herkkyystyökaluja voit tarkastella omasta maya-astrologisesta elämäntulkinnasta ja taustoja kartoittavasta elämänolosuhdetulkinnasta.  Seuraa tähteä!

Syystasaus terveisin
Maya-astrologi Esa Hyppönen

Maya tulkinnat erikoistarjouksessa 23 -25.9.2022!

Katso mitä kerrottavaa astrologi Seppo Tanhualla on maya tulkinnoista. Tulkinnoilla on täysi tyytyväisyystakuu. Päätä itse onko siitä Sinulle hyötyä vai ei! Jos et tunnista itseäsi tulkinnasta niin palautan rahat tilillesi.

Maya-astrokalenteri

Maya astrologinen Elämän tulkinta

Maya-astrologinen Elämän olosuhdetulkinta

Tiedätkö jo mikä on maya merkkisi?

Jos et niin tutustu siihen täällä