Kevätpäiväntasaus ja Yliääni Soturi

Kirjoitettu: 19.3.2021

Ray Banit esiin, valon vuodenaika on täällä taas! Auringon uusi tuleminen 20.3. kertoo maya-astrologisen Soturivoiman ja siihen liittyvän johtajuuden haltuun ottamisesta.

Aika, tila, toiminta; oikea hetki ja paikka, oikeat keinot; siinä vuodenajan strategian keskeisimmät piirteet. Kun Yliääni Soturin pelikirjan nuolet on saatu kohdistettua samaan pisteeseen, sisältörikkaan ja tuloksellisen toiminnan realisoitumista voi tuskin välttää. Tahdonvoimaa ja reaktionopeutta säätämällä nopeatkin suunnanmuutokset tulevat kevään kuluessa mahdollisiksi ja tätä ketteryyttä monissa käänteissä tullaan tarvitsemaankin.

Muistathan, että vallitsevat ristiriitatilanteet on tuotu eteesi tarkoituksella arvioitavaksi. Onko niillä vielä todellista vaikutusvaltaa elämääsi vai olisiko jo aika tasoittaa tietä sulkemalla tarkoituksettomat taistelut ja kerätä hajallaan olevia voimia yhteen. Ja voisiko tuossa vahvuuden kokemuksessa tuntea olevansa oman elämän rauhanturvaaja? Jos tilannekuva tai kirkkain punainen lanka ei ihan tunnu olevan näpeissä, tarjoaa vuodenajan valloittavat energiat käytännönläheistä iskuvoimaa luoda sillanpääasemia tavanomaisimman arjen ulkorajoille tai jopa niiden yli. Ja tässäkin voit käyttää apuna oman mayatulkintasi suuntaviittoja.

Itsekurillekin käyttöä

Malli monelle asialle on luotu jo valmiiksi. Silti epäkohdiksi havaitut jutut voivat nostaa kamppailumielialaa ja haastaa oman näkemyksen paikkansapitävyyden. Eheä kokonaisuus ei synny yhtä näkövinkkeliä liputtamalla. Siihen tarvitaan vuoropuhelua ja kunnioitusta kohdata vastustus, tuli se vastaan missä muodossa tahansa.

Soturiteema on jo pidempää ollut vaikuttamassa ajallisen olemisentapamme taustalla. Pelirohkeuteen ja uuteen yritykseen kannustavat voimien tarkoitus on ollut vahvistaa sisäistä loistoa ja antaa määräysvaltaa toteuttaa omia ajatuksia ja viedä elämää ylipäätänsä eteenpäin. Kun pyrkimys johonkin on luotu, visioitu ja suunnitelma rakennettu, kaikki seinät ympäriltä ovat kaadettavissa. Liikkumatilan raivaamiseen Soturin kevät onkin otollista aikaa.

Päätökset jalostuvat nyt uskollisuudella itselle ja suuntaa muuttavien askelten myötä realisoituvat eteesi entistä tuoreempina mahdollisuuksina. Tarvitaan vain itsekuria pelata omaa peliä ja tulla näkyväksi ajatuksien kanssa.  Mutta jos mitään ei ole valmis muuttamaan, kaikki jatkuu kuten ennenkin. Mitä siis haluat, onko analyyttiselle tarveharkinnalle tilaus?  Ulkopuolelta on nyt turha odottaa kutsua tai paikkalippua aurinkoon. Soturijakson legioonat ovat valmiina marssimaan ja valloittamaan, mutta käskyt ovat sinun takanasi. Millainen johtaja haluat olla itsellesi?

Vapaus ei siedä kahleita

Soturi on rakentanut valtakuntaansa suvereniteetin jota puolustaa. Hallitsemisen ajatus on ollut vahva ja vähintään mielen tasolla oman näköiseksi sorvattu. Silti sen murentuminen on ollut vain ajan kysymys. Elämän on saatava hengittää esteettömyyttä uudistuakseen, kiinnisidotun on aika vapautua. Siksi jokaisen valonsoturin on lopulta luovuttava kaikista haavoitettujen osiensa synnyttämistä negatiivisista tunteista ja reaktioista.

Jos olet vielä epävarma, Maya-astrologisen elämäntulkinnan suunnat tuovat kaivattua selkeyttä tämän ajanjakson soturiteemaan ja erityisesti siihen, mikä oma osasi sen työstämisessä on. Mitkä piirteet itsessä odottavat vapautumista.

Maya-astrokalenterissa jokaisen päivän luonne on erilainen ja nähtävissä erilaisten kokonaisuuksien vivahteina. Se tarjoaa aina jonkin perusenergiaansa liittyvän lähestymiskulman kyseiseen päivään.

Soturiterveisin maya-astrologi

Esa Hyppönen