4.3.17 Auringon vuodenajan viimeinen neljännes ja Kristalli Lohikäärme

Kirjoitettu: 3.3.2017

- Varjojako paratiisissa?

Aurinko on aloittanut vuodenaikansa viimeisen vuosineljänneksen, joka spektraalissa olomuodossaan tuo jaksoon huomattavaa epävakautta. Tosin pieneen ravisteluun voi olla tarvettakin ja henkisen atmosfäärin tiivistyessä, uutta ideaa ja innoitusta puristuu näkyviin joko - tai tyyppisten vaihtoehtojen joukosta. Tarkentavat asioiden seulomiset ja muutokset ovat nyt tarpeen, varsinkin jos päätöksien tekeminen on tuottanut ylivoimaisia ongelmia. Asioiden hajottaminen osiin tuo perusmerkityksiä paremmin näkyviin ja paljastaa, mikä niiden arvo on nykyhetken todellisuudelle. Irtipäästäminen toimimattomasta, saattaakin olla hyvinvoinnin ehto ja matkalippu oman elämäntilanteesi herraksi.

Tarpeet ja mielihalut kannattaa kuitenkin kartoittaa hyvin, sillä käynnistävä voima muutoksen takana on vahva, eikä sen peruuttaminen ole aivan yksinkertaista. Puolileikillään ei siis pidä rynnätä kohti tuntematonta. Vuodenaikoja sulkevien syklien aikana ylilyöntien mahdollisuudet ovat aina tavallista korkeammalla. Muista, että aiemmat kokemukset seuraavat mukanasi ja sisäistettyinä ohjenuorina ne toimivat luotettavina suunnannäyttäjinä, vaikket enää olisikaan niiden alkuperäisillä vaikutusalueilla.

Varjojen pituus tuo mielenhorisontin rajoja terävämmin näkyviin, mutta samalla se tuntuu hämärtävän yksityiskohtia. Silti niitä olisi jaksettava seuloa. Idea onkin nyt siinä, että tunnistaisit tuttuja ja hyväksi havaittuja kiintopisteitä, joiden mukaan voit määritellä itsesi ja asemasi tässä hetkessä. Kun tietää mistä on tulossa ja huomioi nykyhetken tarpeet, voi selkeämmin aavistaa myös sen, mihin määrätietoisimmin on ponnisteltava. Valikoi siis työkalut tarkoituksenmukaisesti ja hyödynnä sitä mitä olet nähnyt ja kokenut, mutta hae oikeudenmukaiset vertailukohdat tueksesi. Auringon vuodenajan viimeinen periodi on vahvimmillaan 4.-8.3.17.

Kristalli Lohikäärme avaa 5.3. seuraavan 20 päiväisen Lohikäärme jakson. Auringon spektraalinen säteilyvoima kootaan nyt uudelleen ja varsinkin jakson pari ensimmäistä päivää voivat olla luonteeltaan tempoilevia. Oikeustajua venytetään äärimmilleen ja oikean ja väärän suhteet saattavat hetkeksi hämärtyä. Muotoa hakevat voimat ovat häilyviä ja tarvitaan malttia, jotta turvantunteet pysyvät sisimmässä yllä. Pelot voi kuitenkin pian unohtaa, sillä Yön aaltojakson perustavaa tukea alkaa tulla mukaan kuvioihin tiistaista alkaen. Tuota turvaa aktivoituu yhteisöllisistä kokemuksista, perheestä, ystävistä ja kaikista niistä pienistäkin hetkistä, joilla yhteishenkeä ja osallisuutta voidaan vastaanottaa, kokea ja jakaa. Yhdistävillä arvoilla on merkitystä.

Kristalli Lohikäärme aktivoi nyt kuuloaistia. Oikeaa taajuutta maailman moniäänisyydessä on hankala tavoittaa. Jokaisella kuitenkin on omat äänialueensa, joiden sointi on lähimpänä omaa perusvärähtelyä. Tältä tutulta värähtelymaaperältä ns. riitasointujenkin sävyt voidaan suodattaa tasapainoisemmin, ja nyt niiden kaiku tuntuu tulevan menneisyydestä. Vaikka dualismin haaste on aina olemassa, sen kyytiin ei ole pakko hypätä. Korvat kannattaa kuitenkin pitää auki ja kuulostella, millaiset äänensävyt jakson aikana tulevat läpi ja koskettavat, millaiset tuntuvat repivän railoja ympäristöön. Kuuloaistia on syytä terävöittää ja varsinkin puheen laatua tarkkailla. Tämä aistijakso vaikuttaa 5.3- 24.3.17 välisenä aikana.


Maya-astrologi Esa Hyppönen