Myrskyjä vesilasissa

Kirjoitettu: 22.10.2020

Kosmisen Tähden kautta Kuun aaltojaksolle (24.10-5.11.20) laskeudutaan varsin tunnepitoisissa tunnelmissa, eikä äärimmäisyyksiä hipovia ajatuksiakaan tarvitse hakea kovin kaukaa.  Viikonloppuna on kuitenkin hyvä satsata tyylitajuun ja vaistonvaraiseen energioiden kohdistamiseen. Sellaiseen mikä tuntuu hyvältä ja ajankohtaiselta. Omistautuminen tai ajan antaminen, mihin niitä voisi nyt suunnata?

Jos jonkin aiemman asian tai lopputulemalta vaikuttavan jutun kanssa on vielä nieleskeltävää, saattaa egon aisoissa pitäminen käydä hankalaksi. Tuloksellisuuden häilyvältä tuntuva pysyvyys ei silti tarkoita epäonnistumista. Asioilla on vain taipumus kasvaa itseään suuremmiksi ja se oikeastaan on egon pyrkimyskin. Se haluaa pelata aikaa ja hämmentää korostamalla epävarmuuksien vaikutusta. Nykyhetken luovuus on egon valtaamalle minuudelle myrkkyä, siksi se haluaa väistää vallitsevan hetken suuntaamalla huomiotasi menneeseen tai tulevaan. Tunnetiloihin kiinnittymällä se nostattaa kuohut pienimmistäkin epävarmuuksista, jotka saattaisivat supistaa sen suvereeniksi paisunutta valtaa olla huolissaan kaikesta.  Näin ego vahvistaa oman olemassaolonsa tärkeyttä. Mutta onko mikään tärkeämpää kuin henkinen hyvinvointi ja sisäinen rauha, jonka olet voinut aistia, mutta jota et ehkä ole saanut pysymään luonasi.  Kuun aaltojaksolla on hyvä miettiä elämässä vaikuttavaa kontrollihakuisuutta.

Kuujaksolla on puhdistavat virtaukset etsivät etenemisen väyliä. Kuu osaa kuljettaa todella syviin vesiin, hämmentämään ja laittamaan sakat liikkeelle. Tunteiden takana kaikki on tarkoitushakuista. Vasta se mikä on tullut tunnistettavaksi, on mahdollista ottaa huomioon ja muuttaa, siksi elämän makuun voi yhdistyä myös katkeran suloisia sävyjä. Taustalla vaikuttava Lohikäärme periodikin makustelee olemisen koko kattausta ja pyrkii pysymään hajulla siitä, onko todella syytä niellä kaikki mitä lautaselle on lastattu? Se kehottaa huomioimaan tarpeiden välttämättömyyttä. Aina ei saa sitä mitä tilaa, siksi karvaita sivumakuja on viisasta oppia sietämään, sillä lopulta juuri ne määrittelevät hyvän maun, sen yksilölliset nautinnot ja rajapinnat, ja ennen kaikkea auttavat meitä muuttumaan kehityksen mukana.

Kuun materiaalisin olemuspuoli on ensiviikon puolelle mentäessä vielä voimissaan, ja omistamisen illuusiot tuovat mukaan omat houkutuksensa. Maailma on täynnä kiehtovia aarteita ja tavoitteita, joihin etäisyys tuo oman mysteerisen arvon. Usein ruoho näyttääkin vihreämmältä aidan tuolla puolen.  Kuun todellinen tarkoitus on kuitenkin kohdistaa huomiota olemassa olevalle sisäiselle aarrekammiolle. Kuinka hyvin sitä on saatu kammettua auki? Oletko päässyt käyttämään kalleuksia, niitä joita olet kantanut mukanasi ja ehkä säilönyt odottamaan oikeaa hyödyntämisen hetkeä?  Omistamisessa on oma tuskansa ja rajallisuutensa, mutta antaminen ja jakaminen herättävät onnellisuuden, jolla on mahdollisuus ankkuroitua olemisen syvempiin merkityksiin.  Materiaaliseen omistushaluun liittyvää ajattelu on avoin ajassa liikkuville vaikutteille.

Lauantain on Dreamspellin vihreän linnaposition käynnistymispäivä ja samalla gregoriaanisen kalenteriimme merkitty rukouspäivä. Molemmat versovat samaa jakamisen ja kasvun kulttuuria. Myös huolet ovat jaettavissa. Vihreä Linna edustaa Edenin puutarhojen runsautta, jonka jokainen päivä on kuin avoin kuulluksi tuleva rukous. Se avaa kanavaa, jossa sydän voi puhua hiljaisuudessa jonkin meille merkityksellisen, elämän korkeammaksi aspektiksi luonnehditun voiman kanssa. Kaikkea kun ei voi sanoa ääneen tai edes pukea sanoiksi.

Maya-astrologi Esa Hyppönen