Mahtoiko mennyt sunnuntai tuoda esiin valon vai varjon heijastuksia? Ehkä pääsit havainnoimaan veden rantakoivuissa leikkivää välkettä tai aistimaan kesän ääniä ja tuoksuja. Keskikesän valontäyteiset päivät ovat parhaimmillaan kuin täsmälääkettä tyynnyttämään eriskummallisen alkuvuoden stressitestiin joutunutta mieltä. Osaisimmepa vaan nauttia tästä hetkestä, porautumatta menneen mieltä sekoittaviin yksityiskohtiin tai tulevan epävarmuuteen.
Analyyttiset todellisuuskuvat tuntuvat silti sitkeästi hallitsevan ajatuksia ja todistavan milloin miltäkin puolelta asioiden tämän hetkistä tilaa. Peilin tarkennuskyky on huippuluokka ja valppaana saa olla, ettei todellisuudesta lähde tekemään liian tarkkoja ja viiltäviä analyysejä. Resonoivan soinnun tasapainottava vaikutus pyrkiikin sunnuntaisen täysikuun ohella enemmän yhdistämään, kuin erottamaan illuusion ja realiteetin erilaisia ilmentymiä.
Mitä tästä yhdistelmästä voisimme poimia mukaamme? Sokean uskon vai sisäistetyn varmuuden? Ehkä molemmille on omat hetkensä ja tarpeensa. Mistään ei kuun mystinen olemus heijastu niin mykistävänä, kuin peilautuessaan veden pinnalta. Onhan vesi tunne-elämän elementti. Se osaa houkuttaa ja koukuttaa emotionaalisilla viesteillään. Kuunsiltoja pitkin on vuosituhannet huokailtu rakkauden perään ja väritetty sankarisaagoja ja leiritulien kuolemattomia tarinoita. Tutun ja tuntemattoman, todellisen ja vielä käsittämättömän kohtaaminen on mysteerein koristeltu tie, jossa tiedostamaton ja tiedostettu kulkevat yhtämatkaa. Mahdollisuus tähän vahvistuu, kun mitään ei tarvitse pakonomaisesti selittää tai todistaa. Vain tunnistaa, kokea ja ottaa vastaan. Peilin resonoivassa harmoniassa todellisuuden realiteetit ja tunteen epätieteellisyys kutovat aivan omanlaistaan värikylläistä verkkoaan.
Maailmankaikkeuden loputon luovuus tulee näkyviin meissä tekojemme kautta. Siksi on hetkiä jolloin on edettävä realiteetit ja vakavuus edellä, sekä hetkiä, jolloin annettava ohjat tunteille ja odottamattomille ja ennakoimattomille mahdollisuuksille. Ideaalisimmassa tapauksessa nämä lähestymiskulmat opitaan yhdistämään luovaksi toteuttamisenvoimaksi.
Näinä aikoina meidän on kohdattava lukuisia maailman heijastuksia, eivätkä kaikki niistä ole aina miellyttäviä. Vaikka ne kertoisivat peloista tai epävarmuuksista, on lohduttavaa tietää, että nekin ovat muunnettavissa neutraaleiksi tai jopa meitä palveleviksi asioiksi. On myös varottava sokeutumasta joidenkin heijastusten dominoivaan luonteeseen, sillä näemme maailmankuvasta usein vain pienen spektrin osan, sen jonka luulemme olevan ainoa todellinen. Todellisuuden erilaisia vivahteita on kuitenkin paljon enemmän ja Peilin loputtomuuden heijastus tuo tämän asiaintilan huomioitavaksemme.
Onko heijastus peilissä lopulta varjo vai valo, riippuu huomioitsijan sijainnista ja suhteesta valittuun kohteeseen. Peili muistuttaa, että mielen tulkinta on aina vain tulkinta, jonka objektiivisuuteen kannattaa suhteutua varauksin. Lopulta Peili heijastaa vain tarkkailijan oman muuntuvan, aika ajoin hajoavan ja jälleen uudelleen kootuksi tulevan totuuden. Se edellyttää rakkaussuhteen ylläpitämistä olemassaolon koko sisältöön, siitä mitään pois jättämättä. Totuudella kun on muuntuvat kasvot, mutta rakkaudella ei.
Terveisin
Maya-astrologi Esa Hyppönen
