Värit maya-symbolien määrittäjinä

Kirjoitettu: 3.2.2017

Tzolkinin lyhyimpiä jaksoja kutsutaan harmonioiksi. Nämä neljästä kin yksiköstä koostuvat harmoniat muodostavat nelivärivakion; punainen-valkoinen-sininen-keltainen. Kaikkien maya-astrologisten suhteiden ja peruskohtalonkuvien merkkien sijainnit, määritellään näiden värien ja kyseisen värijärjestyksen mukaan. Tzolkin koostuu yhteensä 65 harmoniasta.  Syntymäajan mukaan jokaisella on oman mayasignatuurin määrittämä tehtävä omassa harmoniassaan, osana energioiden laajempaa työstöprosessia. Tämä antaa omat nyanssinsa myös symbolin perusolemukseen ja sen tehtävään.

1.      Punainen -Carpe Diem

Punainen on aloittava ja siten myös johtava merkki. Lohikäärme, Käärme, Kuu, Taivaanvaeltaja ja Maa ovat vastuussa asioiden ylösajosta ja niiden käynnistämisestä. Vaikka punaiset mielellään myös muokkaavat ideoiden sisältöä omiin viitekehyksiinsä sopiviksi, ovat he innovaattoreina omaa luokkaansa ja osaavat pukea ajatuksensa yleisemmin omaksuttavaan muotoon. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei suinkaan väistetä, vaikka sävyero rohkean ja hullunrohkean välillä tiedostetaan. Omaa esimerkkiä käyttäen he saavat rakastamaansa huomiota ja ovat yleensä myös suosittuja. Karismaattiset persoonat tosin jakavat aina mielipiteitä ja konflikteihin ajautumisen vaara on olemassa. Kunnianhimo voi kuitenkin viedä heitä upeaan menestykseen, kunhan pää pidetään kylmänä, sydän lämpöisenä ja jalat edes jotakuinkin maan pinnalla.

Vesi elementtiin lukeutuvina nämä merkit avaavat väyliä olennaisimpiin suuntiin elämässä, elävät hetkessä ja ravitsevat ympäristöään oikealla ravinnolla. Innokkuus on merkki omistautumisen halusta ottaa kantaa asioiden kulkuun. Vetovastuut voivat punaisten merkkien haltijoilla jäädä lyhytaikaisiksi, koska uudet haasteet ovat jo valtaamassa mielen huomiota.  Negatiivisessa tilanteessa, ollessaan esteellisiä pääsemään kiinni omimpiin vahvuuksiinsa, he puolestaan voivat muuttua flegmaattisiksi pilvilinnojen rakentajiksi. Tällöin nautintokeskeisyys ja itsetuhoiset käyttäytymismallit voivat ottaa sijaa heidän olemuksessaan.

Punaisten merkkien ilmansuunta on Itä, joka edustaa valon syntysijaa ja uuden alkua. Vahvoja tunteita tarvitaan heräämiseen ja asioiden käynnistämiseen. Vesi kykeneekin hiomaan ja puhdistamaan väylät, ja käynnistämään tietoisuuden virtauksen uudelle kehitystasolle. Veden voimaa ei pidä väheksyä. Se voi halutessaan sammuttaa tulen ja muokata pohjaa uusille aluille. Haaveileminen, arvojen muokkaaminen, tarvittavan hengenravinnon tuottaminen, kommunikointi, liike sekä tunne-älykäs suhtautumiskyky, ovat osa veden olemusta.   Se laittaa uneksimaan siitä, mikä ei vielä ole ilmennyt näkyväksi, mutta on jo tunnistettavissa tietoisuuden rajapinnoilla. Kehollisen olemisen hyväksyminen kuuluu keskeisesti tälle veren ja intohimojen vapaata juoksua kannattelevalle elementille.

Punaisten symbolien päivinä kannattaa oman aloitekyvyn tasoa mittauttaa käytännössä. Syttyykö tunteet niille ideoille, joita saat eteesi? Voitko huomata ne hetket ja paikat, joista käynnistyminen on mahdollista tehdä ja toteuttaa. Aloittaminen on usein hankalaa, mutta alkuun päästyä asiat voivat lähtevät soljumaan lähes omalla painollaan.  Näiden liikkeelle lähtöä tukevien mahdollisuuksien huomaaminen on punaisten päivien työkenttää, jolloin aktiivisuuden tarkkailua ja säätöä kannattaa tehdä. Tartu hetkeen!

 

Maya-astrologi Esa Hyppönen