Kuoreensa kätketty - Aaltojakso 12. Siemen (3.12–15.12.19)

Kirjoitettu: 3.12.2019

Siemen laittaa pohtimaan kasvun suuntaa ja juuria. Se miettii kuinka kaiken rönsyilevyyden saisi punottua selkeämmän kasvusuunnitelman muotoon.

Siemenen aaltojakso on tullut tekemään tilaa luonnolliselle kasvulle ja kukoistukselle. Siemenen ainoa tehtävä on kantaa elämää ja kasvaa siksi mikä se ytimeltään on. Jakso perään kuuluttaa tarkkuutta ja asioiden tunnistamista. Millaiset seikat ja olosuhteet voisivat tukea kasvutarinaamme nyt parhaiten?

Matka otollisimmalle kasvupaikalle on joskus pitkä ja kuluttava, siksi kuori on tehty vahvaksi kestämään matkan rasitukset. Vaikka jokainen siemen sisältää valmiiksi täydellisen kasvunsa idean, ei itäminen ja matka kukoistukseen ole pelkkä huviretki tai automaatio. Usein asia on juuri päinvastoin. Tarvitaan paljon huolenpitoa ja pitkäjänteisyyttä, sekä luottamusta siihen, että paikka omille juurille löytyy. Silti kasvunalusta on tavoittavissa kaikkialta. Kysymys on siitä, milloin ja minne annamme kasvullemme luvan juurtua ja alkaa tuottaa ainutkertaista hedelmäänsä. Mielekkyyden tunteet ja omaamamme lahjat ovat osa suuntaa antavaa ja tietä muokkaavaa auraa. Jos olemme valmiit ottamaan vinkit vastaan, ne kypsyttävät meitä omalle sarallemme.

Siemenjakso on vahvistamassa mieltä ja uskoa itseen. Teemme kylvöä itse asiassa kaiken aikaa niillä ajatuksilla ja tunteilla joita laitamme liikkeelle, kuten myös sanoilla joita päivittäin käytämme. Siemenen sisältämän kukoistavan hedelmän kypsyminen on itsemme todeksi luomista. Hetki hetkeltä tuon sisäisen kasvuvoiman tiedostaminen voi täydentää ja kirkastaa minuuttamme.

Jotkut siemenet saavat voiman itävyyteensä valosta, toiset pimeydestä. Joskus itäminen tapahtuu heti, joskus se vie aikaa vaatien oikeiden olosuhteiden ja varsinkin mielentilan saavuttamista. Elämä on usein sisältämiensä solmukohtien selvittämistä ja niistä vapautumista. Elämän varjopuolten näkeminen kasvuun valmistavana ja muokkaavina tekijöinä on kuitenkin merkittävä askel kohti kukoistusta, kohti valoa.  Älä siis pelkää millaisen kasvun voit käynnistää.  Olet aina oikeassa paikassa.

Elämää olisi opittava suvaitsemaan sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Ilman tuon ajatuksen sisäistämistä oman kukoistuksen hedelmän saavuttaminen ei ole mahdollista. Tärkeää on myös havaita kaikki se mahdollinen hajanaisuus, joka ehkä tälläkin hetkellä vie fokuksen ja voimamme epäoleellisuuksiin, pitäen erossa todellisesta kasvupotentiaalistamme. Mitkä ovat vaatimuksesi elämää kohtaan, mihin aikasi ja tarmosi menee? Koetko että palvelet elämää ja että elämä voi palvella sinua?

Olisiko aika juurruttaa alkuun jotain kestävämpää tai avata jo olemassa olevalle täydempää ja vapaampaa kasvun muotoa ja sisältöä? Siemenen tuki elonkierrolle on täydellinen. Siinä on kaikki mitä tarvitaan, niin suunnitelma kuin väline toteuttaa itsensä. Maaperän taas voimme valita. Paras lannoite kypsyttää sisäinen ideamme todeksi on kuitenkin itsetiedostuminen ja tahto, halu kukoistaa. Ja sitä nyt kysytään.

Aaltojakson voimapäivät

3.12 Magneettinen Siemen: Vedän puoleeni kukoistukseni idean.

7.12 Yliääni Tähti: Kannan kauneutta, jonka valossa kaikki voivat loistaa.

11.12 Solaarinen Ihminen: Toteutan suunnitelmani olemalla vapaa ja ehdollistamaton.

15.12 Kosminen Soturi: Läsnäoloni älykkyys muuntaa vastustuksen ja siirtää uuteen.

Terveisin
Maya-astrologi Esa Hyppönen