Maya astrologia: Elämäntaikaa etsimässä (26.7.19- 24.7.20)

Kirjoitettu: 25.7.2019

Kosmisen Kuuvuoden päättymisen myötä siirrymme uuteen Magneettisen Taikurin vuoteen 26.7. alkaen.

Mitä taikuus oikeastaan on; illuusio, joka rakennetaan huolella, temppu, jota mieli ei kykene selittämään? Taikuus on aina kiehtonut ihmismieltä mystisillä vivahteillaan ja taidoilla, joilla sitä loihditaan esiin. Taikuutta on toki monenlaista, mutta todellinen taikuus realisoituu vasta esitystä seuraavan ihmisen mielessä. Estradi, jolla esitys tapahtuu, on vain katalyytti jolla taianomaisuudelle annetaan mahdollisuus toteutua tai olla toteutumatta.

Taikurin vuosi magneettisessa sointumerkityksessään tuo muistutuksen, että elämä itsessään on mitä suurinta taikaa, ihmeellistä mystistä matkaa, jolla illuusio illuusiolta voimme hajottaa harsoja oman totuutemme edestä. Tuon tosiasian unohdamme usein arkisen aherruksen keskellä. Unohtuneiden myyttien viisaus ja asioiden alkuperäiset nimet ovat kuitenkin Taikurin muistissa ja sen nimeä kantavana vuonna luovimme ajan ja ajattomuuden vuorovesissä hakien tarkoitusta ja ideaa olemisellemme. Uudet päämäärät ja taikasanat oikeiden työkalujen ja voimavarojen koollekutsumiseksi alkavat tulla lähemmäksi meitä. Näin myös tieto oman mayaolemuksemme sisällöstä tulee yhä ajankohtaisemmiksi.

Älä pelkää haasteita

Taikuri jos kuka on kekseliäs ongelmien ratkaisija, siksi alkava vuosi on otollista aikaa ottaa härkää sarvista ja ryhtyä nytkäyttämään asioita raiteilleen.  Etenkin ihmissuhdeongelmissa vuoden energiat voivat ruokkia ratkaisukeskeisyyttä ja taipua myös tarvittaviin kompromisseihin. Näin siinä tapauksessa, että valtapelit ja hyödyntavoittelut on karsittu pois omista keinovalikoimista. Viimeksi mainitun kaltaisissa tilanteissa Taikuri saattaa nostaa esiin tietynlaista hyökkäävyyttä, vaikka se useimmiten pysyykin kätkettynä muilta. Halu hallita henkistä ilmapiiriä voi silti kääntyä hallitsemattomaksi ja johtaa pakonomaisiin keinoihin viedä omia ajatuksia läpi, vasta argumentteja kuulematta. Pohjimmiltaan taikurin ajatusmaailma liputtaa kuitenkin vapauden ja monimuotoisuuden puolesta.

Vaikka vuosi haastaa meitä lähtemään liikkeelle ja testaamaan kykyjämme ehkä riskejäkin ottaen, on vuodessa mukana myös kissamaista käpälilleen putoamisen taitoa ja luottamusta siihen, että jokaisella otetulla askeleella on merkitystä.  Älä siis anna heti periksi, aikaa on riittävästi ja juuri sinun panostasi odotetaan. On oikea hetki rikkoa illuusiot kaikesta muusta.

Taikuri muistuttaa, että elämme kaiken aikaa monikerroksellisten harhakuvien keskellä. Monet näistä harhakuvista pyrkivät kontrolloimaan meitä tai tekevät sen meidän kauttamme siihen atmosfääriin, jossa vaikutamme. Yksi on kuitenkin varmaa, kaipaamme kaikki hyväksyntää, olivatpa asiamme tai elämäntilanteemme sitten millaisessa mallissa tahansa. Tästä löytyy paikka tosielämän taikuudelle luoda yhä lumoavampaa elämänsisältöä ihmissuhteiden monisäikeisiä verkostoja huoltaen ja kutoen.

Löydä omat taikasanasi

Yhteyden luominen olemuksemme sisimpään on tärkein matka jonka voimme tehdä. Jokaisella mayamerkillä on oma perusvoimansa, laajempi olemisen sisältöä kuvaava käsitteistö. Katso mitä taikasanoja sinun mayamerkkisi takana vaikuttaa? Millaisin eväin ajatonta olemustasi voisit ilmentää, millaisia illuusioita puhkaista tai tarvittaessa uudelleen luoda enemmän nykyhetken todellisuuttasi vastaavaksi?

Maya astrologinen kalenteri 

Minkälaista hyötyä saamme kalenterin tulkinnoista itsellemme?
Kalenteri ei sisällä rahaa, ei aikaa, ei huomionosoituksia, ei kukkia, ei kultaa, eikä mammonaa, vaan opettaa meille puhdasta LÄSNÄOLOA! Olipa intohimosi kohde rakastettusi, harrastuksesi, autosi, moottoripyöräsi, lapsesi, työsi, urasi tai ihan mitä muuta tahansa, niin se tarvitsee Sinun varauksetonta ja omistautunutta läsnäoloasi voidakseen laskeutua rakkautena sydämeesi

Varaukseton läsnäolo tarkoittaa läsnäoloa ilman pienintäkään syyllisyyden tunnetta ketään tai mitään muuta kohtaan. Heittäytyessäsi tähän upeaan läsnäolon tilaan, vapautat siis itsesi syyllisyydestä. Moni meistä tekee kyllä omia juttujaan ajallisesti ehkä hyvinkin paljon, mutta todella harva tekee niitä ilman huonoa omaatuntoa. Antaessamme itsellemme jotain oikein ihanaa koemme tarpeellisena hyvittää sen jotenkin läheisimmille ja rakkaimmille ihmisille elämässämme. Silloin emme ole olleet aidosti läsnä intohimomme kohteelle, emmekä ole aidosti läsnä läheisillemme.

Maya-astrokalenteri 12KK on opas esoteeriseen ajan hallintaan ilman kelloa tai lukujärjestystä. Mayat olivat ja ovat edelleen läsnäolon mestareita. Itsekin harjoittelen läsnäoloa ja kosmoksen värähtelyyn yhdistymistä Maya-kalenterin avulla. Kokonaisuus hahmottuu selkeämmäksi päivä päivältä ja samalla luottamus omaan tekemiseen kasvaa. Suosittelen vilpittömästi Maya-ajattomuuteen heittäytymistä Maya-astrokalenterin avulla. Päivän teksteissä on suurta viisautta ja ne ohjaavat poikkeuksetta rakkauden ja syvän tietoisuuden polulle.

Uuden alkavan Maya vuoden kunniaksi Sinulla on 25 – 28.7.2019 välisenä aikana mahdollisuus tilata kokonaisen vuoden kalenteri puolen vuoden hinnalla!

Terveisin


Maya-astrologi Esa Hyppönen

 

Seppo Tanhua: Tervehdys maya-astrologian parista

Kerran vuodessa on sellainen aika, jolloin maapallo synkronoituu universaaliseen rytmiin Maya-kalenterin välityksellä. Minulle tämä Maya-kalenterin uusivuosi edustaa vuosi vuoden jälkeen herkkää siirtymisvaihetta uudenlaiseen henkilökohtaiseen värähtelyyn. Tämän vaihdoksen aikana on helppo saada kiinni omasta Maya-energiasta ja yhdistää se alkavaan Magneettisen Taikurin Maya-vuoteen positiivisella tavalla. Toivotan Sinulle suotuisaa ja puhdistavaa Taikurin vuotta.

Katso mitä astrologi Seppo Tanhualla on kerrottavana maya-kalenterista:  

 Mitä muut kertovat Maya astrokalenterista

"Hei Esa
Kalenteri on kyllä ihan huikea! Olen tilannut aiemmin pari henkilökohtaista maya-tulkintaa ja niiden sisäistäminen on vienyt oman aikansa, toki oikeassa nekin ovat olleet.
Nyt suuren kriisin juuri kokeneena selvitin hiukan taaksepäin juttuja ja en voinut kuin hämmästyä miten se kriisi sielläkin kalenterissakin näkyi. Kiitos tästä.” TERVEISIN SIRPA

Kiitos Esa viestistäsi
Viestisi sisältö vastasi juuri sitä mitä koin tänään.
Tilasin Maya-kalenterin tänään ja sain heti tuntea konkreettisesti kehotuntemuksia, joita luin kalenterista. Koska osasin kohdistaa tutkimukseni oikeaan kohtaan. Kehontuntemuksien aistiminen oli minulle spontaanin luonnollista, joskin yllätyin kokemuksesta positiivisesti. Yksi portti mielen syvyyksiini avautui, hienoa oppia uutta itsestä. Hienoa että tällainen Maya kalenteri on saatu käyttöömme."                
TERVEISIN MINNA

Hei Esa 
Olen kovasti iloinen että tilasin Maya-astrokalenterin. Näyttää heti hyvin oikealta ja vahvistavalta aikaan missä elän. 
VALOISIN TERVEISIN PIRJO