Kaksijakoisuuden sisällä ja sen yläpuolella

Kirjoitettu: 7.9.2018

Vihreä linnajakso 4.9.–25.10.18

Tzolkinin vihreä keskuslinnajakso edustaa 260 päiväisen kalenterin yhteen kokoavaa taustavoimaa, joka valmistaa jo kohti uuden luomiskauden alkua. Sitä kutsutaan myös keskeiseksi lumouksen linnaksi, jossa ihminen tahdistetaan.

Visuaalisesti tarkasteltuna vihreän linnaposition keskeisyys ei paljastu yhtä tzolkinin kalenteripohjaa katsomalla. Viidentenä linnana sen sijainti on siinä itse asiassa viimeinen, kun kalenteria luetaan vasemmalta oikealle. Vasta kahdeksan tzolkin matriisin kokonaisuus tuo näkyviin vihreän linnan luonteen, koko järjestelmää koordinoivana keskuksena tai sydämenä, jolla on voimaa pumpata tietoisuuden valoa kaikkiin muihin periodeihin, elementteihin ja ajanjaksoihin.

Tuota samaa koordinoivaa voimaa on läsnä myös alkaneessa 52-päiväisessä vihreässä linnajaksossa. Periodin korkeimpana motiivina on kohottaa ajatukset yhä pysyvämmin hyväksi ja pahaksi määritellyn kaksijakoisuuden yläpuolelle. Dualistista maailmankuvasta luopuminen tai sen tuomitseminen vääräksi tai vahingolliseksi tieksi, ei kuitenkaan ole tarpeen. Tietoisuuden tason nopea kohoaminen on pitkälti juuri kaksinaisuuden ansiota. Kehitys maapallolla tarvitsee vielä varsin vahvaa vastakkainasettelua, siksi se on hyväksyttävissä tässä ja nyt olevana kehitysolosuhteena, mutta ei koskaan korkeimpana totuutena tai olemassaolon ainoana hyväksyttävänä järjestyksen mittana.

Vihreän linnan ovista kulkemisen tarkoitus onkin päivä päivältä auttaa riisumaan ja puhdistumaan niistä raskaimmista materiaalisista ja immateriaalisista taakoista, jota aineellisen elämän huolet ja selviytyminen ovat kasanneet ihmisen olemukseen. Se korostaa yksilön vastuuta nähdä myös vastoinkäymisten sävyttämät olosuhteet osana kokonaisuutta. Levollisuuttakin voidaan oppia. Sisäisenä tunteena se voidaan saavuttaa, valitsemalla se tietoisesti aina uudelleen, yhä haastavammissa elämäntilanteissa. Reagointitapamme voivat toimia hyvänä palautteen antajana itsellemme, ja paljastaa mielenhallinnan kannalta arimpia alueita.

Mutta kuinka tahdistua nykytilanteeseen tzolkinin vihreästä näkökulmasta? Luonto ja yhteyden löytäminen sen parantavaan läsnäoloon, on korostuva itseisarvo sinänsä. Mutta myös tuoreet ideat ja jopa vallankumouksellisia piirteitä sisältävät oivallukset ovat nyt kiinniottamisen arvoisia. Näitä ajatuksia ja tavoitteita ei pidä väistää tai ainakaan kutistaa hengiltä. Hae tietoisemmin yhdistäviä kontakteja ja pyri aikaan saamaan mieluummin suuria, kuin pieniä tekoja. On myös hyvä pyrkiä olemaan sopusoinnuissa kaikkien luovien voimien kanssa. Siitäkin huolimatta, että ne tuntuisivat vievän aikaa tärkeiden päivärutiinien suorittamisesta. Ulkoinen maailma ja sen haasteet eivät suinkaan käy tarpeettomaksi löydettyäsi yhteyden sisäiseen voimaasi ja seuratessasi sen ohjenuoria, mutta haasteiden muuntaminen joksikin muuksi, on täysin mahdollista. Vihreä linna jakso muistuttaa, että puitteet ovat aina optimaaliset voimasi esiintulollesi. Jos et ole tyytyväinen omaan tilanteeseesi, ensimmäinen toimenpide on muuttaa perusajatusta itsestä, eikä ympäristöstä.

Vihreän keskuslinnaan verrattuna muut linnajaksot ovat kuin elämänpalapelin reunoja, joiden sisään lopullinen mestariteos voidaan turvallisesti luoda ja kehystää. Vihreän linnan 52 palaa tai päivää kykenevät yhdistämään kaikki aiemmin luodut vedokset, aikakaudet ja ajatukset. Se voi synkronoida menneen ja tulevan, vain olemalla puolueeton todistaja kaikelle tapahtuneelle ja vielä tapahtumattomalle. Siksi se voi myös vapauttaa käyttöön suuren määrän potentiaaleja, pelkästään anteeksiantavaa ja hyväksyvää asennetta viljelemällä.

Millaisiin elämän alueisiin voisit laittaa virtaamaan näitä vapauttavia elementtejä ja puhdistamaan ehkä vielä kirvelevinä sykkiviä haavoja?

Maya-astrologi Esa Hyppönen