Myrskyn keskeltä kohti joulukuun alkua

Kirjoitettu: 1.12.2016

Myrskyn aaltojakso on edennyt yli puolivälin ja teemme hyvää vauhtia matkaa myrskyn keskuksesta kohti sen täydentymistä. Turbulenssi herkkyyttä on jälleen ilmassa, vaikka nyt mennäänkin hetki hyvin maanläheisissä energioissa. Näin etenkin, jos olemme vastoin parempaa tietoa kiinnittyneet johonkin meille epäedulliseksi käyneeseen tunteeseen tai asiaan. Silloin kaikki liikkeet voivat vaikuttaa hiukan kulmikkailta ja repiviltä.

Joulukuun puolelle astutaan kuitenkin Solaarisen Käden toimeliaissa ja elämän kipukohtia huomioivissa energioissa. Käsi koettaa vakauttaa sen, mikä on mahdollista ja tarkoituksenmukaista tässä hetkessä vakauttaa. Kaikkia muu onkin enemmän tai vähemmän myrskyn vietävissä ja tämä koettelee asioiden pysyvyyden todellista tarvetta. Huomaa, että sen minkä on yhä tarkoitus palvella sinua ja tarpeitasi, voi haastavista olosuhteista huolimatta vain vahvistaa juuriaan omalle alustalleen.  Monet jutut ovat joka tapauksessa koettelemisen arvoisia, sillä potentiaalit saattavat olla vielä piileviä.

Solaarisen Käden merkissä olemme lähellä maata ja maanläheisiä olemisentapoja ja tähän Myrsky aaltojakson hämmentävä vaikutus on myös osaltaan pyrkinyt. On tärkeää, että voit itse varauksettomasti luottaa siihen perustaan ja perusturvaan, jonka päälle lähitulevaisuuttasi olet rakentamassa. Näin omille jäljille ei tarvitse palata ja fokus voi pysyä oikeassa kohteessa.

Käden ja Myrskyn yhteisvaikutus on ladattu erityisen voimakkaalla muutosenergialla. Niiden loppuun saattamiseen kytkeytyvät tarkoitusperät tiivistyvät joulukuun ensimmäisen päivän teemaan ja ovat siten kaikkien hyödynnettävissä. Jo siis olet tekemässä jotain käännettä tai muutosta omassa elämässäsi, ainakin taustavire siihen on kohdallaan. Tupakoinnin lopettaminen, ruokavalion keventäminen, uuteen harrastukseen tai työhön siirtyminen? Minkä kaltaista muutosjohtajuuden haltuunottoa sinun elämäsi voisi kaivata? 

 

Terveisin

Maya-astrologi Esa Hyppönen