Maya-astro kalenterin mahdollisuudet

Kirjoitettu: 2.12.2016

Uusi Maya-astrokalenteri on nyt käyttäjäystävällisenä ulottuvillasi. Mayojen pyhän Tzolkin-kalenterin seuraaminen antoi aikanaan minulle itselleni rohkeuden hypätä uudenlaiseen elämään. Kalenterin sanomaa päivittäin tutkimalla sain voimaa tehdä pelottavalta tuntuvia ratkaisuja, joiden seurauksena toteutan nyt omaa missiotani mm. Maya-astrologina. Maya-astrologisen kalenterin tärkein tehtävä on antaa myös Sinulle mahdollisuus hypätä mukaan galaktisiin rytmeihin ja niiden elämääsi uudistavaan pyörteeseen.

Kysymys joka aika ajoin maya-astrologian yhteydessä tulee esille, on Tzolkinin sisältämien kin- yksiköiden rajallisuus, varsinkin syntymäenergioiden tulkinnassa. On totta, että 260 yksikön muuntelutaulukko on hyvin pieni otanta, kun sitä rinnastetaan koko ihmiskuntaan. On kuitenkin pidettävä mielessä, että henkilökohtaisen mayasignatuurin rakentuminen on vasta alkamassa, kun oman symbolin, soinnun ja sen kin- numeron osoittaman sijainnin Tzolkinissa saa tietoonsa. Se on lähtölaukaus tai tienviitta, joka voi antaa merkittäviä vinkkejä olemassa olevien energiaominaisuuksien laadusta ja mahdollisuuksista, joita yksilöllisellä tasolla on käytettävissä.

Tarvitaan siis uteliasta heittäytymistä ja tahtoa tuon tiedon soveltamiseksi oman elämäntarinan puitteisiin.  Lippu matkalle on tässä vaiheessa siis vasta leimattu ja lunastettu. Sinä itse kuitenkin määräät aina suunnan ja tavan jolla matkaa jatkat. Olethan olemuksessasi viimeistelemässä sitä mestariteosta, jonka vain sinä voit omalla persoonallisella tavallasi luoda todeksi.

Mayatietous on elävää tietoisuuden virtaa joka kasvaa esiin ja kehittyy kaikissa fyysisen elämän rakenteissa. Voit antaa sen ohjata, mutta määräysvalta on aina lopulta sinulla.  On kuitenkin selvää, että intuition ääntä seuraamalla ja sen johdatukseen luottamalla, et voi eksyä omalta polultasi. Tie on avoin ja kaikki on mahdollista.

  

Tutustu Maya kalenteriin tästä:

 

Terveisin Maya-astrologi

Esa Hyppönen