Dreamspell-uniloitsu

Dreamspell on nykyajan ihmiselle sovellettua mayatietoutta. Sen on kehittänyt Amerikkalainen taidehistorian tohtori Jose Arguelles. Hän omisti lähes koko elämänsä mayojen ja heidän ajanlaskunsa tutkimiselle. Mayojen jättämät viitteet galaktisen koodin olemassaolosta johtivat hänet Tzolkiniin yhdistyvän seurantajärjestelmän jäljille, jonka tarkoitus oli löytää korrelaatiot maansyklien ja aurinkokuntamme muiden planeettasyklien välille.

Dreamspell-uniloitsu - Astro.fi

Arguellesin visio oli aktivoida ajantahdistusmalli, jonka avulla olisi mahdollista irtautua kolmiulotteisen ajan kontrolloivasta vaikutuksesta. Tavoitteena ei ollut pelkästään yksilöiden aika-tila sidonnaisuuteen liittyvän illuusion avaaminen, vaan myös koko planeetan ja ihmiskunnan yhtäaikainen kollektiivinen kohottautuminen, laajemman galaktisen tietoisuuden läsnäoloon, johon mayojen profetiat olivat viitanneet.

Lähtölaskenta 26 000 vuoden syklin päätökseen ja uuden kultaisen ajan alkuun käynnistyi 16–17. elokuuta 1987. Tuon viimeisen fraktaalin alku tunnetaan Harmonisena Konvergenssina, jonka huipennus tapahtui syklin päättyessä 21.12.2012. Arguellesia saamme kiittää siitä, että ylipäänsä saimme ajallisen ponnahduspisteen historian mittatikkuumme, voidaksemme herätä ja nostaa tiedostumisemme astetta.

Ihmisen henkinen evoluutio etenee. Se johdattaa meitä yhdistymään yhä tietoisemmin syvempään sisäiseen identiteettiimme. Kun oikea mielentila on saavutettu ja motiivit asetettu oikein, seikkailu voi alkaa ja kaikki on mahdollista.

Löydä oma Galaktinen Signatuurisi

Syntymäajan mukaan laskettu Maya-nimi toimii Galaktisena Signatuurina, jolla voit löytää oman sijaintisi Tzolkinissa ja siihen perustuvassa 13-kuun kalenterissa.

On olemassa 260 erilaista mahdollisuutta värähdellä tuossa kehoa, mieltä ja henkeä yhdistävässä energiassa ja antaa sen vaikuttaa persoonan kautta ympäristöön.

Löydä Galaktinen Signatuurisi